Maanantaina työpaikalla järjestettiin kaikille opiskelijaharjoittelijoille
yhteinen tapaaminen, johon oli varattu paljon syötävää ja juotavaa. Ruoat eivät
ikävä kyllä sopineet minulle, mutta join ainakin viisi granini-mehua.
Järjestäjät olivat ilmeisesti varautuneet kolminkertaiseen osanottajamäärään.
Minä olen ainoa lakiharjoittelija tällä hetkellä, mutta
muissa tiimeissä on ilmeisesti paljonkin harjoittelijoita, ja yleensä koko ajan
ainakin joku. Oli hauskaa tavata joitain
heistä ja jutelle hetken ikään kuin vertaistensa kanssa, mitä ei toistaiseksi
paljoa ole päässyt tekemään. Saimme lahjoina myös firman hienot hupparit – tai no,
siinä missä huppari nyt koskaan on hieno. Omani on ihan valtava ja kivan pehmeä
ja lämmin.
Tiistaina kävin ensimmäisen kerran lenkillä täällä –
totutteleminen elämään täällä on vienyt toistaiseksi sen verran energiaa, etten
ole tullut juuri miettineeksi liikuntaa. Tähän vaikuttaa myös se, että lievästi
ghettomainen asuinalueeni ei yleisesti ottaen vietä kovin terveellistä
elämää. Tuona aamuna kuitenkin uskaltauduin juoksemaan Görlitzer Parkin ympäri.
Matkan varrella näin jopa yhden toisen lenkkeilijän. Reitti sinänsä ei ollut
ihan niin kaamea kuin olin luullut, ja pari kivaakin näkymää tallentui
muistiini.
Tuona iltana pesin myös pyykkiä puiston toisella puolella
olevassa pesulassa. Nyt ei sitäkään tarvitse enää murehtia – siihen asti olin
alitajuntaisesti pyrkinyt säästelemään vaatteitani, koska en ollut ihan varma,
missä täällä on pesula ja miten se toimii. Kyllä minä paikan päälläkin vähän
sähläsin, mutta onneksi löytyi avuliaita ihmisiä, jotka osasivat kertoa, miten pesunostoautomaatti
toimii.
Kirjoitin aiemmin ilosta, jota Reformhaus Quentinin ruoat
aiheuttivat. Tällä viikolla tajusin kuitenkin, että työpaikkani seinän takana
olevassa dm-kaupassa on myös myynnissä paljon gluteenittomia ja muita ”vaihtoehtoisia”
elintarvikkeita. Tuntui hieman typerältä, etten ollut aiemmin löytänyt paikkaa,
koska se tosiaan on ihan oven vieressä. Tulen kuitenkin aina eri suunnasta
töihin, joten en ole kulkenut sen ohi kuin pari kertaa. Ovesta kurkatessa näkee
sitä paitsi vain meikkejä ja muita kauneudenhoitotuotteita – ei tullut
mieleenkään, että siellä voisi olla ruokaa. Huulikiillon perässä minä sinne
alun perin meninkin, ja ilahduin kovasti, kun saatoin tehdä ruokaostoksetkin
samalla sen sijaan, että olisin lähtenyt erikseen Alexanderplatzille.
Huomenna koittaa kauan odotettu päivä, nimittäin vierailu
Suomeen. Ei toki sillä, ettenkö viihtyisi täällä. Luvassa lienee suuria
tunteita, ja minua huolettaakin lähinnä, haluanko enää tulla takaisin. Vielä pitäisi miettiä, mitä kaikkea otan mukaan ja onko jotain, mitä tuon sitten tänne. Liikkeellä olen pelkän käsimatkatavaran kanssa, koska matka kestää tosiaan vain tämän viikonlopun ja kyllähän kotoa kaikenlaista löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti