torstai 19. kesäkuuta 2014

Tiivis työviikko

Siinä missä viikonloppu tuntui matelevan, työpäivät kiitävät ohi ihan huomaamatta.


Maanantaina työpaikalla järjestettiin kaikille opiskelijaharjoittelijoille yhteinen tapaaminen, johon oli varattu paljon syötävää ja juotavaa. Ruoat eivät ikävä kyllä sopineet minulle, mutta join ainakin viisi granini-mehua. Järjestäjät olivat ilmeisesti varautuneet kolminkertaiseen osanottajamäärään.

Minä olen ainoa lakiharjoittelija tällä hetkellä, mutta muissa tiimeissä on ilmeisesti paljonkin harjoittelijoita, ja yleensä koko ajan ainakin joku.  Oli hauskaa tavata joitain heistä ja jutelle hetken ikään kuin vertaistensa kanssa, mitä ei toistaiseksi paljoa ole päässyt tekemään. Saimme lahjoina myös firman hienot hupparit – tai no, siinä missä huppari nyt koskaan on hieno. Omani on ihan valtava ja kivan pehmeä ja lämmin.
 

Tiistaina kävin ensimmäisen kerran lenkillä täällä – totutteleminen elämään täällä on vienyt toistaiseksi sen verran energiaa, etten ole tullut juuri miettineeksi liikuntaa. Tähän vaikuttaa myös se, että lievästi ghettomainen asuinalueeni ei yleisesti ottaen vietä kovin terveellistä elämää. Tuona aamuna kuitenkin uskaltauduin juoksemaan Görlitzer Parkin ympäri. Matkan varrella näin jopa yhden toisen lenkkeilijän. Reitti sinänsä ei ollut ihan niin kaamea kuin olin luullut, ja pari kivaakin näkymää tallentui muistiini.

Tuona iltana pesin myös pyykkiä puiston toisella puolella olevassa pesulassa. Nyt ei sitäkään tarvitse enää murehtia – siihen asti olin alitajuntaisesti pyrkinyt säästelemään vaatteitani, koska en ollut ihan varma, missä täällä on pesula ja miten se toimii. Kyllä minä paikan päälläkin vähän sähläsin, mutta onneksi löytyi avuliaita ihmisiä, jotka osasivat kertoa, miten pesunostoautomaatti toimii.
 

Kirjoitin aiemmin ilosta, jota Reformhaus Quentinin ruoat aiheuttivat. Tällä viikolla tajusin kuitenkin, että työpaikkani seinän takana olevassa dm-kaupassa on myös myynnissä paljon gluteenittomia ja muita ”vaihtoehtoisia” elintarvikkeita. Tuntui hieman typerältä, etten ollut aiemmin löytänyt paikkaa, koska se tosiaan on ihan oven vieressä. Tulen kuitenkin aina eri suunnasta töihin, joten en ole kulkenut sen ohi kuin pari kertaa. Ovesta kurkatessa näkee sitä paitsi vain meikkejä ja muita kauneudenhoitotuotteita – ei tullut mieleenkään, että siellä voisi olla ruokaa. Huulikiillon perässä minä sinne alun perin meninkin, ja ilahduin kovasti, kun saatoin tehdä ruokaostoksetkin samalla sen sijaan, että olisin lähtenyt erikseen Alexanderplatzille.


Huomenna koittaa kauan odotettu päivä, nimittäin vierailu Suomeen. Ei toki sillä, ettenkö viihtyisi täällä. Luvassa lienee suuria tunteita, ja minua huolettaakin lähinnä, haluanko enää tulla takaisin. Vielä pitäisi miettiä, mitä kaikkea otan mukaan ja onko jotain, mitä tuon sitten tänne. Liikkeellä olen pelkän käsimatkatavaran kanssa, koska matka kestää tosiaan vain tämän viikonlopun ja kyllähän kotoa kaikenlaista löytyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti